sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pieniä muutoksia olohuoneessa

Okei, okei, tämä on kulunut idea. Mutta jos kerron, että olen suunnitellut kuusi ja puoli vuotta tekeväni tämmöisen valokuvakehyksen, niin saan ehkä anteeksi. Nyt vasta iski lopullinen inspiraatio, ja oli tarpeeksi seinätilaa tähän. Ikkuna on meidän ulkorakennuksesta, joka on kiertynyt ja vääntynyt sen verran vinksin vonksin, ettei ikkuna enää istu paikoilleen. Rapsin irtomaalin pois ja putsasin. Jonkin aikaa tuli pohdittua kiinnitystä, ikkuna on kuitenkin aika suuri (n. 70x140 cm), enkä halunnut laittaa kiinni suoraan puun läpi. Tongin aikani ulkovarastoa (joka on edelleen semmoinen aarreaitta, jonka sisältöä ei tunne tarkkaan kuin Saunatonttu), ja törmäsin vanhoihin oven saranoihin. Siinähän se. Yläpuolella olevat saranat ovat vähän isommat, ja useammalla ruuvilla kiinni, alaskin laitettiin, ettei kukaan kakarainen menisi ikkunaa heiluttamaan.




Keskellä on meidän oman perheen kuvia, oikealla sukulaisia ja vasemmalla ystäviä. Kovin huonosti on tullut paperikuvia teetettyä, täytyy lisätä ja vaihtaa parempia myöhemmin.








Ja tarkkasilmäinen huomaakin, että yllä ja alla olevassa kuvassa on jotain eroa: enkeli ilmestyi pönttöuunin reunalle eilen illalla. Englandiasta joskus tuomani siivekäs on hakenut paikkaansa. Nyt tyhjensimme kaapinpäällisiä roinasta, ja tämä päätti istahtaa uunin päälle, isäntä jo ehti uhata sitä kaappituomiolla. En ole enkeli-ihmisiä, mutta tämä on muisto niiltä ajoilta kun kävin tapailemassa isäntää pienehkön meren takana ennen seurustelua. Parka (enkeli, ei isäntä) oli tipahtanut kaupassa, menettänyt osan varpaistaan, ja siksi lähti halvalla. Minua pieni vajavaisuus ei ymmärrettävästi haittaa. Alla vielä näkyvissä ne raanutyynyt oikeassa paikassaan. Tuo sohva pitäisi uudelleen päällystää, siinä on surkeasti laitettu karsea keinonahka nyt- palaan asiaan kun saan jotain aikaan.


























2 kommenttia:

  1. Mikäs tuon sohvan historia on
    kyselee Hanne

    VastaaPoista
  2. Sohva on tylsästi vaan huutonetistä, Nokialta asti haettu.
    -Amaria-

    VastaaPoista