keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Olenpas huono ihminen!

Kylläpäs nyt hävettää. Semmoisella innolla aloitin blogin pitämisen ja nyt on kahden viikon tauko ollut päivityksissä. Tämä kuvaa minua valitettavan hyvin, hirveä into ja sen laimeneminen. On muitakin syitä: kameran piuha on hukassa joten en saa kuvia siirrettyä koneelle. Viime viikkoina vapaa-aikani on uponnut joko pihatöihin tai sitten olen istunut yömyöhään ompelukoneen ääressä. Kunhan vaan saisin kuvia Aliisan polttareista tänne! Ompelin itselleni haltiamekon, pariin haltiaviittaan vuoret kovan tuulen vuoksi sekä nuolikotelon rekvisiitaksi. Lisäksi veistelin nuolia pajukepeistä. Hillittömän hauskaa puuhaa, koko talo ihan kankaanpalasissa (ihaltavaa kärsivällisyyttä perheenjäseniltä). Ja lopputulos oli mainio, vaikka itse sanonkin. Uuden elämän saivat ystävältä saatu vanha vihreä verho, läpikuultava kultakoristeinen jouluverho, valkoinen aluslakana sekä pari vanhaa päiväpeittoa. Lisäksi käytin pätkän armeijan vanhaa puuvillanauhaa ja sarkakangasta.
Projektin alla on myös se kaunis sininen pitsihuivi. Ei ole niin hankala ja aikaavievä kuin pelkäsin, mutta kyllä sen kanssa aika monta tuntia on saanut istua. Keskiosa on melkein valmis, sitten pitsien kimppuun. Se valmistuu kyllä hyvissä ajoin ennen häitä.

3 kommenttia:

  1. Tuo blogin ajoittainen tauolle jääminen on ihan yleistä, ja näin keväällä on yleensä paljon muutakin puuhaa. Itselläni on käynyt ihan samoin =) Tässä valmistelen viimoista pakettiasi. Hetken vielä joudut odottaa..

    -SNY-

    VastaaPoista
  2. Hei! Vähän jäi viimehetkille tämän paljastuspaketin lähettäminen, aikataulun puitteissa kuitenkin. Eli kohta voi alkaa kyttäämään postilaatikkoa ;)

    -SNY-

    VastaaPoista
  3. Elä ruoski itseäsi, kyllä blogi täällä odottaa katoamatta mihinkään. Pihatyöt ja ompelukone on sitäpaitsi paljon parempaa tekemistä kuin koneella istuminen, vaikka sitäkin tarvitaan.

    Kiitokset vielä, SNYni, paketeista ja ihan vaan siitä, että olet olemassa. :) <3


    t. Heikku, nurinpain.blogspot.com
    (oma kone on rikki ja tällä lainakoneella bloggeri heittää pihalle koko ajan, etten saa omalla nimellä kommentoitua. kummaa.)

    VastaaPoista