torstai 21. heinäkuuta 2011

Mambo-poncho, kahden päivän juttu



Oi oi. Ostin kirpputorilta (tosin en ihan vieraalta kauppiaalta ja on lankaraha vieläkin tuossa pöydällä odottamassa, voi minua!!) kassillisen lankoja. Ihan ensimmäisenä oli tartuttava tähän jo aikaa sitten sukupuuttoon kuolleeseen Novitan Mamboon. Sitä oli kolme kerää. Kovasti pähkysin mielessäni asiaa, könysin kaikenmaailman blogit ja Ravelryn Mambo-gallerian. Aloitin myös useamman kerran. Suurena inspiraation lähteenä toimi Tikrun Vihervaara, se upea palmikko selässä. Minä en vielä muutama vuosi sitten osannut netistä ohjeita etsiskellä, ja siksi Vihervaara jäi tekemättä. Mutta tässä iso palmikko on pääosassa ja sitten sommittelin mukaan pienempiä. Jossain näin myöskin Novitan talvi 2008 Palmikkokeepin mallin, ja siitä tuli idea laittaa toiseen reunaan palmikko. Sitä täytyisi ehkä jotenkin vielä pingottaa, jotta aukeaisi kunnolla.




Tässä alla on koko homman hauska juju, elikä nappirenksut onkin tehty suoraan palmikosta. En ole vastaavaa ennen kokeillut enkä mielestäni nähnytkään. Mietin vaan että kun lanka ei riitä isompaan, niin miksei :) Ja onnistuihan se. Isompi on tehty niin että jatkoin ensin neljällä silmukalla tuon kierron ja sitten jätin kaksi silmukkaa odottamaan ja kahdella neuloin lenkin. Lopuksi neuloin neljä silmukkaa yhteen ja siistin jälkeni nurjalla puolella :) Pikkulenkin tein neulalla kun sopivaa virkkuukoukkua en löytänyt. Ihmeellistä kyllä, palmikot asettuivat aika lailla sopivasti toisessa reunassa lopetuskohdassa. Moukan tuuria.



Napeiksi käytin Salaiselta Neuleystävältäni saamani ison kookosnapin ja yhden muistaakseni Tallinnasta ostamani. Valitettavasti en saanut kuvaa tästä päällä, talossa ei ole ketään kaksivuotiasta isompaa enkä uskalla hänelle antaa kameraa käteen. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Lankaa jäi ehkä 30 cm :)




















4 kommenttia:

  1. Tosi hauska idea ja nappien kiinnitys just eikä melkein.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Tikru! Olenpa iloinen että eksyit blogiini. Toivon mukaan Vihervaaran palmikon soveltaminen ei ottanut päähän, kerroinpa ainakin rehellisesti inspiraation lähteen :)

    VastaaPoista
  3. Hieno on, melkein harmittaa, että myin langat
    ;-)

    Heli

    VastaaPoista