keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ai niin!










Ai niin, niitä käsitöitähän minun piti esitellä. En ole läheskään aina ymmärtänyt ottaa edes kuvaa muistoksi tekeleistäni: esimerkiksi jouluksi lähti maailmalle kaksi koristetyynyä jotka oli tehty minun isomummini vanhoista rikkinäisistä pitsilakanoista, neljät korvaläpät joiden "runkona" oli armeijan poistomyynnistä ostetut perusmallit joiden päälle neuloin sukkapuikoilla kullekin vastaaottajalle sopivat "kuoret", unirätti jossa oli applikoituna kummipojan nimikirjaimet retrokankaista, kymmenet sukat kokoa 2 kk-42, kierrätyskoruja 6 kpl ja yksi kauluri. Näistä ei ole kuvia.


Mutta perheenjäsenille kudoin matot, elämäni ensimmäistä kertaa tein kansalaisopistolla loimen luomisesta lähtien koko homman. No, ope neuvoi tietysti, mutta itse joutui kaiken tekemään. Se oli kovin opettavaista ja rentouttavaa. Monena iltana kävin itsekseni paukuttelemassa radiota kuunnellen. Tyttärien matoissa on vanhoja pussilakanoita, niin suvun perintöä kuin kirppareilta sekä lahjoituksena saatuja. Väreinä ruusumuumiverhoihin sointuvat raikkaat perusvärit. Poikasen matossa samaten kierrätysräsyjä, vihreän ja ruskean sävyissä. Isännän matosta tuli huono kuva. Mutta materiaali on pellava lb-kudetta, ihanan karkeaa materiaalia joka tuntuu mukavalta paljaiden jalkojen alla aamulla herätessä :) Välikuteena on vanhaa pussilakanaa jossa on valkoista, sinistä ja vihreää.



Kuvasta näkyy myös että pojan huoneessa tehdään pienoismalleja, tytöt leikkivät pääasiassa nukeilla ja Isännän maton päällä lojuu emännän Virolaiset pitsihuivit-kirja joka odottaa työhön tarttumista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti