Olen ollut kauan kauan suuri Mikko-fani. Erityisesti niinä vuosina jolloin kaipasin ulkomailla reissannutta ystävääni, josta myöhemmin tuli paras sellainen ja aviomieheni. Tein hänelle joskus sukat, joissa lukee Mikko Kuustosen laulun sanat:
Syyskuu tuli salaa, se ryömi aidan alta
ja tappoi yössä Martan ryytimaan
Pimeää taas vahdin, ei se tunnu painavalta
Lauluja vain ajaa laatimaan
Heti sateen jälkeen vaahtera on kaunein
Se tanssii ja se riisuu pukuaan
Jääkaapin oveen pienen kirjeen tein
Lapset saavat jäädä nukkumaan
Ennen uutta yötä ....
(yli päiväntasaajan sieluani salakuljetan,
Ennen uutta yötä yli päiväntasaajan
vain yhden miehen maailman pelastan
ei sen enempää, ei sen enempää)
Selaan aamun lehden, se on kuin maanantai
Eksyneitä selityksineen
Unelma on poissa ne hengiltä sen sai
Se kuivui kuten ruusu pakkaseen
Menin rikki kauan sitten
enkä tiedä paremmin
Kuljen koko ajan kauas että kotiin kaipaisin
Ennen uutta yötä...
Ja sitten lopuksi on hiukan henkilökohtaisempi toivotus jälleen reissuun lähtijälle. Suluissa oleva teksti ei mahtunut sukkiin mutta laitoin sen tähän, koska se on kertosäkeistö ja siten melko olennainen osa :)
Olen tehnyt näitä tekstisukkia aikoinaan joitakin, suunnittelin joskus että tekisin tilauksesta lempibiisisukkia. Ostaiskohan kukaan niitä :)
Nämä sukat ovat erittäin kovasti pidetyt, kovin nukkaiset. Täytynee tehdä uudet!
Ihan varmasti moni ostaisi. Mä oon saanut monesti palautetta sun mulle tekemistä tekstisukista. Ja myös kihlalapaset herättää ihastusta!
VastaaPoistaOonko mä sullekin semmoiset tehnyt? En pysy laskuissa :) Täytyy ottaakin kihlalapasista kuva ja laittaa tänne.
VastaaPoistaMä ainakin ottaisin sellaiset sukat joissa olisi Samuli Putron kuolematon laulun nimi: Tyhmä, laiska ja saamaton. Vai oisko pipo parempi? Näkyis ainakin kauemmas!
VastaaPoistaHeli L
No mutta Heli, sehän olisi mahtavaa! Kehitelläänpä :) Mullahan on se synttärilahja vielä antamatta :)
VastaaPoistaWau. Ihanat.
VastaaPoistaT:Miia
Kiitos kiitos Miia!
VastaaPoista